|
PALVELUPESTIN
TARJOAMAT PALVELUT
-
TYÖNOHJAUS
-
LASTEN RYHMÄHOITO
MITÄ ON TYÖNOHJAUS?
Työnohjaus on koulutetun työnohjaajan avulla tapahtuvaa oman työn tutkimista.
Ulkopuolisen ohjaajan avulla työntekijä tai työryhmä voi tarkastella omaa
työtään ikään kuin ulkopuolisen silmin. Lähtökohtana on aina ohjattavan oma
kokemus työstään. Erityisesti keskeneräiset ja vaikeat asiat vievät paljon
voimavaroja – työnohjaus antaa mahdollisuuden pohtia rauhassa näitä asioita.
Näin voidaan tunnistaa ja käsitellä työperäisiä stressitekijöitä ja tukea
työntekijän ammatillista kehittymistä. Työnohjaus tarjoaa välineitä myös
johtajuuden haasteisiin ja muutoksista selviytymiseen. Koulutettua työnohjaajaa
voidaan hyödyntää monilla eri aloilla, eikä se ole toimialasidonnaista.
TYÖNOHJAUKSEN MENETELMÄT
Keskeisin työnohjauksen menetelmä on keskustelu. Keskustelun avulla etsitään
uusia näkökulmia ja niistä nousevia oivalluksia, joiden avulla työtä voidaan
kehittää. Keskustelun lisäksi voidaan käyttää erilaisia toiminnallisia
menetelmiä, joiden avulla asioita voidaan hahmottaa uudella tavalla.
Työnohjauskeskustelut ovat tavoitteellisia ja luottamuksellisia.
TYÖNOHJAUKSEN KÄYTÄNNÖT
Työnohjausta voidaan toteuttaa yksilöohjauksena tai
ryhmässä. Tavallisimmin istuntoja on 2-4 viikon välein. Yksilöohjauksen kesto on
tavallisesti 45 min ja ryhmäohjauksen 90 minuuttia kerrallaan. Istunnot voidaan
pitää joko tilaajan omissa tai Palvelupestin tiloissa.
TYÖNOHJAUS ON INVESTOINTI, JOKA MAKSAA
ITSENSÄ MONINKERTAISESTI TAKAISIN!
Lisätietoja Terhi Knuuttila
p. 050 9131 291
info@palvelupesti.fi
TYÖNOHJAAJAT
LASTEN
RYHMÄHOITO
Ryhmähoitoa voi tilata moniin tilanteisiin kuten perhejuhliin,
koulutustilaisuuksiin, urheilutapahtumiin, kauppakeskuksiin, kuntokeskuksiin ja
iltapäiväkerhoihin. Työntekijöitämme voi tilata esimerkiksi kasvomaalareiksi,
saduttajiksi, leikittäjiksi ja ohjaamaan askartelua. Hoitotilanne voidaan
räätälöidä asiakkaan toiveiden mukaiseksi. Perusmateriaali (ns. puuhakassi)
sisältyy hintaan.
Ryhmähoidon tavoitteena on tarjota lapsille turvallisissa puitteissa viihtyisää
ja elämyksellistä toimintaa. Lapsille tarjottava toiminta on ohjattua sisältäen
esimerkiksi askartelua, leikkejä, lauluja ja satutuokioita.
Palvelupesti vastaa työnantajavelvoitteista ja asianmukaisista
vastuuvakuutuksista. Hoitajia on paikalla niin monta kuin lasten ikä ja ryhmän
koko edellyttää.
Hinnasto
|